Kahden viikon reenitauko takana. Vaikeinta oli se etten lähtenyt rykimään salille. Ja niille tiedoksi jotka eivät tiedä, että rykiminen lapissa tarkoittaa porojen parittelua! Senhän halusit tietää.
No meikä kuitenkin on tehnyt muuta kuin " rykinyt" kaks viikkoa. Otin ihan levon kannalta ja parantelin oloani. Lentsu kestänyt tosiaan jo kolmatta viikkoa mutta onneksi menossa ohi. Tällä viikolla uskaltauduin salille, aloitellen hissukseen ja testaileen keuhkojen toimintaa. No eihän siitä mitään tullu ekalla kerralla. Polkaisin spinninki pyörää, Hengästyin heti lämmittelyssä. Astma lääkkeitä vetäny. Kohtauslääkettä päivittäin ja sekin hemmetti loppu.
Ruoka määrät on kyllä nyt menny päin persettä. En oo palijo punninnu. Ottanu vähän sillai sinne päin. Kukaan jaksa ahtaa 2500Kcal tekemättä mitään. Mitä nyt töissä kävelly osaston käytäviä.
Tässä reenien yhteydessä aloitin lihahuollotkin. Mikä on aika järkevää. oon käyny toki aikaisemminkin. Nyt olen ottanu sellaisen säännöllisen rytmin. 2-3vkon välein. Aluksi hierottiin selkää muutaman kerran putkeen. Ton reumankin vuoksi pitää selkälihakset olla suht rennot ettei vedä rankaa lukkoon. Eilen mentiin jalat. voi mikä autuus sen jälkeen. Kuin olis saanu siivet. Lopuksi Jarmo venytti reisilihaksia. Eipä palijo venyneet mihinkään. Siksi tää meitsin lantiokin on niinku jääkiekkoilialla, perse pitkällä. Lihakset vääntää persettä taaksepäin.
Suosittelen siis lihashuoltoa ja järkevää lämmittelyä reenien yhteydessä! Koutsi antoikin lämmittely ohjeet joita ikinä oo teheny oikein. Ei niin että crossalilla 15 min perseen ketkutusta ja heti Mavea 50kg. Vaan vähitellen painoja nostaen. Miksi mulle ei aikaisemmin oo kerrottu. Jaksoi muuten paremmin tehdäkin mavet ja kyykyt.
Viisasti oppineena tästä on hyvä jatkaa. Sali aikakin venyy heti 1h. 20min. ja paitövei, loppuun kunnon venytykset!!!!