keskiviikko 7. tammikuuta 2015

VESI

Englantilaisen nainen kokeili mitä vedenjuonti voi tehdä kasvoille ja keholle. Kasvoilta lähti ikää, uurteita ja silmän aluset. Puoliso kertoi että selluliitti oli hävinnyt takapuolesta. 
Vettähän tulisi juoda päivittäin 2-3 litraa ja kuntoilioiden litra vielä enemmän. Itelläkin jäänyt vedenjuonti ihan minimiin. Nyt kokeilen miten tämä muuttaa vireystilaa, ilmettä ja kaikkea mitä se nyt voikaan muuttaa. 

Haastoin itseni veden juontiin. Aloitin eilen. Join yhteensä  noin  3litraa 750ml vettä. Heti aamulla vetäsin 750ml ennen aamupalaa. Salilla meni heittämällä yks pullollinen.  Sitten tulikin lipitettyä päivän mittaan pullon ohi kulkiessa. Jotkut tekee tätä viinan kans. Aina ohi kulkiessa hörppy kossua.

Miten 1. päivä meni. Kulutin vettä enemmän vessaa vetelemällä ja aivastaessa lirahti housuun. Lantionpohjalihasten harjoittelua!!  Rakko oli kyllä ihan hyvin täynnä kokoajan. 

Tänään ( 2. pvä)  on tullu juotua kohta se 2 litraa. Ei hemmetti. Ei pääse naapuripitäjään asti ( 30km) ilman kusihätää, vaikka lähtiessä kävi vessassa.  Yleensä, jos sinne on mennyt,  ei kusesta ole tietoakaan. Piti ihan miettiä, että kyykistynkö lumisen maiseman kaveriksi tienposkeen.  
Yritin etsiä netistä jotain teitolähdettä vedenjuonnin hyville puolille. KuntoPlussan sivuilta löytyi 10 hyvää syytä juoda enemmän vettä. Artikkelin kirjoittajaa ja tietolähdettä ei mainittu joten tästä nyt voi sitten olla montaa mieltä. Tässä suoralainaus, mutta vain 7 kohtaa. Poistin kolme.  


KuntoPlussan  (melkein) 10 HYVÄÄ SYYTÄ JUODA VETTÄ 
         Vältät suorituskykyä laskevan nestehukan
Jos nestehukka on 2 % kehon painosta eli n. 1-1 1/2 litraa, suorituskyky voi laskea jopa 20 %. Fyysisen rasituksen aikana hikoilu on välttämätöntä, sillä se viilentää kehoa. Samalla nesteen tarve lisääntyy. Australialaisessa miespuolisia urheilijoita koskevassa tutkimuksessa ilmeni, että mitä parempi nestetasapaino urheilijoilla oli sitä kauemmin lihasten hiilihydraattivarastot kestivät suorituksen aikana.

Päänsärky pysyy loitollaKun päätä särkee, juo vettä, sillä päänsärky saattaa johtua nestevajauksesta. Jos kipulääke on tarpeen, nauti se runsaan nestemäärän kanssa. Monet kipulääkkeistä rasittavat mahan limakalvoja, ja päänsärky voi pian muuttua vatsakivuksi. Runsas vesi ohentaa lääkettä, joten se liukenee mahassa nopeammin. Krapulassa on usein nestevajausta. Älä turhaan käytä kahmalokaupalla lääkkeitä, vaan juo paljon vettä illan aikana alkoholijuomien välissä, ennen nukkumaanmenoa ja vielä aamulla!

Pitää näläntunnetta loitolla
Kun sinusta tuntuu, että vatsa ilmoittaa nälästä, kokeile ensin veden juomista. Näläntunteen iskiessä lasillinen vettä auttaa usein selviytymään seuraavaan ateriaan asti.
Suoli toimiiRiittävä nestemäärä auttaa kehoa käyttämään hyväkseen ruuan ravintokuitua, nestettä tarvitaan myös, jotta ravintokuitu täyttäisi tehtävänsä suolistossa. Vesiliukoinen ravintokuitu muodostaa nesteen kanssa massan, joka edistää ruuansulatusta. Liukenemattomat kuidut taas imevät itseensä vettä matkatessaan suoliston läpi.
Kauniimmat hiukset ja ihoSisäisesti nautittu vesi on aivan yhtä tärkeää, jos ei tärkeämpääkin, iholle kuin ulkoisesti käytettävät voiteet ja emulsiot. Neste pitää ihosolut pehmeinä ja kimmoisina. Vaativassa fyysisessä rasituksessa hikoilu stimuloi lisäksi hiuspohjan talirauhasia, minkä ansiosta hiukset saavat kaipaamaansa kosteutta eivätkä kuivu.' 
Pitää yllä vireyttäNestehukka on yleinen väsymyksen syy. Se heikentää keskittymiskykyä, koordinaatiokykyä ja reaktioaikaa. Jos tunnet olosi apaattiseksi etkä pysty keskittymään, juo ensiavuksi lasi tai pari vettä. Siitä on erittäin todennäköisesti apua, jos väsymys ei johdu esimerkiksi unen puutteesta. 
Kauniit lihaksetLihakset tarvitsevat vettä. Lihakset sisältävät pääasiassa vettä eivätkä proteiinia niin kuin moni luulee. Jotta lihakset pysyisivät kauniina, on syytä nauttia paljon vettä.
(http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/10-hyvaa-syyta-juoda-enemman-vetta)






Terve Urheilija sivustolla ohjeistettiin vaikka jos missä. Mm. nesteytyksessä, ravitsemuksessa sekä levossa. Hyvä sivusto. Tämä ohjeistus melkeimpä pitää paikkansa. Diettiä 1,5vuotta sitten pitäessäni kuului juoda juuri 4litraa vettä päivässä. Suoralainaus siis tässä;

Urheilijan nesteytys
Ennen harjoitusta
Juo päivän aikana riittävästi jo ennen urheilusuoritusta.
Sopiva määrä on noin 2–3 l päivässä + 1 l liikuttua tuntia
kohti päivässä. Tämä on tärkeää etenkin kuumissa oloissa
harjoitellessa.
Harjoituksen aikana
Juominen urheilusuorituksen aikana on tärkeää. Nesteen
tarve vaihtelee ja juomisen määrä riippuu suorituksen
tehosta, kestosta, lämpötilasta, henkilön koosta ja hikoilun
määrästä. Hyvä sääntö on juoda ainakin jokaisen tauon
aikana tai 1–2 dl eli ”kulaus” 15 min välein. Urheilujuomaa
kannattaa käyttää, jos suoritus kestää yli tunnin tai jos lämpötila
on korkea. 
Suorituksen jälkeen
Nestevaje on tärkeää korjata heti suorituksen jälkeen. Sopiva
juomisen määrä on noin 1–1,5 litraa nestettä jokaista
menetettyä painokiloa kohti pelin tai harjoituksen jälkeen.
Juomassa ja ruuassa on hyvä olla natriumia eli suolaa, joka
on eniten hikoilun mukana menetetty suola. Urheilujuomat
sisältävät sopivasti natriumia ja muita suoloja, mutta niitä
saa helposti myös tavallisen ruuan mukana. Joskus runsas
hikoilu voi aiheuttaa lisäsuolan tarvetta. Silloin voi kokeilla
lisätä ruokaan hieman extrasuolaa
 (http://www.terveurheilija.fi/materiaalit/ravitsemustehtaviajatukimateriaaleja)

Paljonko juot vettä päivässä? 







Nyt lähden salille. Tänään on tiedossa Hauis-olkapäät-ojentajat.  Pelätty dippi, joka ei onnistu ilman vastapaino konetta. Dääm!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti